Vaivaisakka

Soinin seurakunnan erikoisuus on Suomen ja ehkä koko maailman ainoa vanha vaivaisakka, joka sijaitsee Soinin kirkon tapulin edustalla. Vaivaisakan rinnassa olevan kolikkoaukon kautta kerätään edelleen varoja diakoniatyölle. Vaivaisakan yläpuolella on teksti: "Joka köyhää armahtaa, hän lainaa Herralle."

Kirkkoraadin kokouksessa 24.6.1852 oli päätetty tilata vaivaistukki eli akka lehtimäkeläiseltä Matti Taipaleelta. Jostain syystä asia ei ole tällöin vielä johtanut tulokseen, vaan asiaa on uudelleen käsitelty kirkon kokouksessa 18.12.1853. Tällöin oli sovittu hinnaksi 5 ruplaa hopeassa; seurakunta oli vielä tinkinyt maalauksen ja katon tekemisen samaan hintaan.

Vaivaisakkaa on kuljetettu näyttelyissä jopa Italiassa asti. Viimeksi se oli esillä vaivaisukkonäyttelyssä Kerimäellä 2013. Soinilainen Jaana Laakso kirjoitti tekstin Vaivaisakka tarinoi, josta muokattua näytelmää on esitetty vuosina 2004, 2006 , 2015, 2016 ja 2018. Vaivaisakalla oli keskeinen osa myös heinäkuun lopussa 2020 Soinin kirkossa ensiesityksensä saaneessa teatteripläjäyksessä "Armasta aikaa", joka oli Laakson kirjoittama itsenäinen jatko-osa Soinin vaivaisakan vaiheisiin.

VAIVAISAKAN VEISTÄJÄ, MATTI TAIPALE

Matti Taipale oli syntynyt Lehtimäellä 11.12.1834. Hänen vanhempansa olivat mäkitupalainen Nikodemos Yrjönpoika Paavola, s. 1803 ja Kaisa Matintytär Silvonen, s. 18.12.1810. Paavolan tilalle syntyi ensin Puolivälin torppa ja sitten Puolivälin Taipaleen torppa. Tästä sukunimi Taipale. Matilla oli kaksi siskoa, Maria ja Anna, joka kuoli jo 3-vuotiaana.

Matti Taipale veisti tukista vaivaisakan vuonna 1854. Veistos jäi hänen ainoaksi työkseen, koska hän kuoli saatuaan työn valmiiksi 12.10.1854. Kuolinsyyksi on merkitty rintakuume.

VAIVAISAKKA OLI KUNTOUTUKSESSA

Vaivaisakka oli kunnostettavana talvella 2020-2021. Paikallislehti Torstai uutisoi tästä Vaivaisakan palattua kesäkuun alkupuolella omalle paikalleen seuraavasti:

"Tämä 167 vuoden ikäinen vaivaisakka on ollut talven ajan restauroitavana paikallisella Vipupajalla Aki Alatalolla tarkkoja kunnostusohjeita noudattaen.

Apuna vaivaisakan irrotuksessa syksyllä oli Tapio Ollikainen, joka oli tukena myös kunnostustyön edistyessä.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että Tapion setä on kunnostanut vaivaisakan 1957 ja tuosta korjauksesta kertova teksti löytyi vaivaisakan takaa.
Aki kertoo, että edellisen kerran vaivaisakka oli kunnostettu siinä mittakaavassa, että se oli irrotettu paikaltaan, vuonna 1992. Sen jälkeenkin sitä on korjausmaalattu paikallaan.
Korjausmaalausten myötä maalikerros vaivaisakan kasvoilla oli käynyt yhä paksummaksi, kasvot olivat levenneet ja piirteet muuttuneet niin, että ilme oli lähes julma. Nyt kunnostuksessa myös kasvot puhdistettiin aluksi lähes täysin puhtaiksi ja ne pohjustettiin uudelleen vanhoin työmenetelmin ja materiaalein.

Vaivaisakan maalaus sujui hyvin, kunnes tultiin kasvoihin. Niiden kohdalla Aki koki, että epäonnistumisen riski oli liian suuri. Hän pyysi avuksi maalausta harrastavan Tytti Jousmäki-Majalahden, joka onnistunein vedoin maalasi vaivaisakan kasvoille raikkaamman ilmeen." (Torstai-lehti 20.6.2021)