Diakoniatyö on Kristuksen rakkauteen perustuvaa palvelua. "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että Hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme... Me rakastamme, sillä Hän on ensin rakastanut meitä." 1. Joh.4:10, 11, 19
Diakonia kuuluu kaikille kristityille, se on Jumalan rakkauden synnyttämää lähimmäisen rakkautta. Se on myös kirkon työmuoto. Soinissa on diakoniatyöntekijänä diakonissa Katriina Lehtonen.
Diakoniatyöntekijään voi ottaa yhteyttä missä tahansa elämään liittyvissä asioissa, esim. sairastaessa, surussa, yksinäisyydessä, ihmissuhteiden ristiriidoissa, taloudellisissa vaikeuksissa, uskonnollisissa kysymyksissä... Mahdollisuus on myös yhteiseen hiljentymiseen ja rukoukseen.
Diakoniatyö järjestää kerho- ja retkitoimintaa, sekä tapahtumia mm. aisti- ja kehitysvammaisille, päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiville, sekä omaishoitajille, perheille ja vanhuksille. Työntekijä tekee myös kotikäyntejä ja vierailee hoitokodeissa ja laitoksissa. Toimistolla voi käydä vaikka juttelemassa tai anomassa taloudellista apua sitä tarvittaessa.
Jos olet kiinnostunut toimimaan vapaaehtoistyössä; ystävänä, kyytiapuna, apuna tapahtumissa, kirkkoon viejänä..., ota yhteyttä diakoniatyöntekijään. Tai jos kaipaat vapaaehtoisystävää, ota yhteyttä.
Diakoniatoimisto sijaitsee seurakuntakodilla keittiön puoleisessa päädyssä ja työntekijä on yleensä aamupäivisin paikalla. Tällöin voi tulla työntekijää tapaamaan tai sopia ajan/kotikäynnin puhelimitse 040-5475460. Sähköposti: